sunnuntai 24. elokuuta 2014

Sitä...tätä ja tota

Olen siis tehnyt vähän kaikkea... kortteja, pussukoita, koruja tyynyliinoja. Lyhentänyt verhot ja yhdet housut... Tehnyt vessapaperirullista paperimassaa ja muotoillut niistä sytykesydämiä. Käynyt leipätöissä ja pelannut huonekalupyöritystä, eli koko huushollimme sai uuden järjestyksen.

Korut tein lahjaksi. Tai oikeastaan vain toinen lähti matkaan. Toisen kohdalla kävi pieni vahinko ja niin se ei ehtinyt tällä kertaa lahjapakettiin. Saatan sen lähettää saajalle sitten ihan muuten vaan.

Tämä lähti maailmalle...

Tätä täytyy fixailla...























Pari pussukkaa tuli tehtyä, joista toinen synttärisankari sai valita mieluisen. Toinen jäi myytäväksi.



Tämän sankari valitsi.























Tyttärelle lyhensin ihan kaupasta ostetut valmisverhot. Sai niin halvalla, ettei kannattanut ajatella kankaan ostamista ja niistä sitten verhojen ompelua. Kangasta jäi sen verran, että sain valmistettua parit tyynyliinat koristetyynyille.















Kortteja valmistin muutamia uusia...pari tilattua ja muutaman ylimääräisen siinä sivussa.




Kortti sisältä kuvattuna































Sitten tosiaan kokeilin vessapaperirullista paperimassan tekoa... Siitä massasta sitten muovailin sydämiä ja niitä sitten dippailin punaiseen steariiniin. Pari ruusua sai kasteen siinä samalla.





Kylläpä salama vääristää värit.

Punaiset ruusut vanhojen sinisten seassa.

































Kun tyttären tyynyliinat onnistuivat niin hyvin, niin kokeilin sitten samaa pellavasta. Nuottikangas on ihan sellaisenaan ostettua, toisiin tyynyihin opettelin applikointia.



















12.8. oli Keskustalossa taas tapahtumaan. Siellä oli Vainikaisen viisut ja meillä tietysti myyntipöytä esillä. Jotain pientä meni kaupaksi, mutta siinä lauluja kuunnellessa Aikku opetti uuden virkkaustekniikan ja niin sitten valmistin uuden tiskirätin bambulangasta. Enää ei meillä muita rättejä keittiössä käytetä kuin bambulangoista virkattuja...tässä tämä uusin tekeleeni.

Tätä en sitten höyryttänyt muotoonsa, koska tuli heti käyttöön.

Tässä virkkausmalli lähempää kuvattuna.
























Olikohan tässä sitten kaikki mitä parin viikon aikana olen väsäillyt...suunnilleen. Viikon päästä maanantaina astelen sitten opiskelun ihmeelliseen maailmaan. Ajattelin työn ohessa opiskella tekstiili- ja vaatetusalaa...kaksi päivää viikossa koulun penkillä ja kolme leipätyössä.... Mielenkiintoiset ajat edessä etten sanoisi...

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!














sunnuntai 17. elokuuta 2014

Uusi välilehti

Hyvää sunnuntaita kaikille.

Lisäsin blogiini uuden sivun, johon tulee askartelutuotteita myyntiin. Osa tuotteista on Kiinasta tuotettuja, osa EU:n sisältä ja osa kotimaan tukuista ostettua tavaraa. Hinnat eivät päätä huimaa, koska toivon, että muutkin innostuisivat askartelusta ja käsillä tekemisestä ja luomisesta. Postitan tuotteet Postin ajankohtaisen hinnaston mukaan, kun maksusuoritus näkyy tililläni. Vaihtoehtoisesti tuotteita voi tulla noutamaan myös sovitusti kotoani.

Tuotteita lisään sitä mukaa sinne, kun ne saapuvat ja saan ne kuvattua.
Samalla periaatteella toimii Pikkupuoti. Päivitän Puodin tuotteet ihan lähipäivinä.

JesKia löytyy myös Facebookista osoitteesta JesKia, eikä sinun tarvitse kirjautua sisään nähdäksesi Facebook-sivut ne ovat julkisia kaikille.

Toivottavasti sinulle tarpeellisia tuotteita olisi saatavilla. Jos jotain erityistä tarvitsisit, niin laita viestiä, niin katsotaan mitä saataisiin aikaiseksi.


Kaikille hyvää alkavaa viikkoa!











maanantai 11. elokuuta 2014

Vähän sitä sun tätä

Tässä ollut blogihiljaisuus, koska ilmat ovat suosineet, niin olen viettänyt aikaani lasten kanssa rannalla. Sitä paitsi leipätyö edelleenkin haittaa harrastusta, niin luomisaika jää vuorokaudessa vähemmälle.

Markkinabasaari oli 5.8. ja huomenna tiistaina 12.8. taas uusi. Nyt en juurikaan niihin saanut mitään uutta valmistettua, mutta sytykeruusuista tein valmiita koreja, jotka voi viedä vaikka tuliaisina. Sytykeruusujen lisäksi koreissa on takkatikut, joiden kansia hieman tuunailin.








Yksi 60v-korttikin tuli tehtyä tilaustyönä. Sisälle tuli lahjakorttia varten oma lokeronsa.


 
 

Markkinabasaariin tein muutaman ovistopparipöllön myös. Ne kun ovat tasaisesti liihottanut uusiin koteihin.



Olen saanut tehtyä myös pari syntymäpäivälahjaakin, mutta koska ne synttärit eivät vielä ole olleet, niin en tässä postauksessa niistä kuvia laita. ;) Jää jotain saajille yllätykseksi.

Loppuun vielä kuva la-su välisenä yönä kuvaamastani superkuusta...Täytyy kyllä myöntää, että kuu on jotensakin kaunis.



Näissä tunnelmissa...ensi kertaan...