torstai 14. toukokuuta 2015

Tutkintoa ja myyntitapahtumaa

Niin se ensimmäinen vuosi opiskeluja kohta taputeltu. Enää puolitoista jäljellä... Tällä viikolla suoritimme kaksi ensimmäistä tutkinnon osaa, perusosaaminen ja sisustustekstiillit. Läpi meni ja loistavin arvosanoin. Ei voi olla kuin tyytyväinen. Valmiista tuotteista laitan kuvaa sitten kun saan ne sinne, minne ne suunnittelinkin. Tällä hetkellä ne ovat koululla vielä kuvattavana.

Tutkintoa ennen ehdin piipahtaa siellä Hyvinkäälläkin. Sää ei suosinut niin kuin suosi syksyllä, mutta puitteet edelleen upeat ja kauppakin kävi kohtalaisesti. Kiitos Piantik, että sain olla jälleen mukana.

Myyntitavaraa auto täynnä, teltat ja telineet tulivat toisella kyydillä.


Olimme Aikun Ihanan kanssa hankkineet 3X3 teltan ja se onkin yksi parhaimpia ostoksia, mitä ollaan tehty. Ei tullut tuulessa kylmä. Kylmyydessä auttoi myös lämmitin nurkassa.





 Tuotteita oli myytävänä laidasta laitaan. Olihan meitä kaksi myyjääkin. On mukava pyöriä markkinoilla kaksin Aikun Ihanan kanssa. Pääsee itsekin kiertelemään ja jaloittelemaan..  


Tässä muutama yleiskuva teltastamme ja tuotteistamme...







 Muutaman kuvan otin myös yksittäisistä tuotteistani. Niin kuin aikaisemmin laitoin, olen alkanut tuotteistamaan pellavaa. Olen tehnyt peflettejä, pöytätabletteja, wc-paperitelineitä ja erilaisia pussukoita. Kaikissa yksityiskohtana on jonkinlainen brodeeraus. 

Muutama kuva wc-paperitelineistä:







Tässä kuvia pussukoista:

Näissä on sisällä kaksi 100ml muovipulloa esimerkiksi matkalle mukaan sampoo sekä hoitoaine.  Parempia kuvia tulossa seuraavaan postaukseen ja verkkokauppaan.

Kuva otettu Piantikin myyntitapahtumassa.

 















Korttitasku ja kukkaro, brodeeratulla kirjaimella. Pussukka sitä kokoa, että tuo korttitasku ja paljon muutakin mahtuu hyvin sisään. Tuo kehys on 8,5cm leveä.

JesKialta saa myös askartelutuotteita. Tällä hetkellä myytävänä noita paperiruusuja, washi-teippejä ja erikokoisia puukiekkoja. Näitä puukiekkoja minulla oli mukana myös Hyvinkäällä. Itse jalostan niitä tuotteiksi asti, mutta aihioita riittää myytäväksikin.

Koivukiekkoja

Wc-paperitelineitä, uusia peflettejä, pussukoita sekä askartelutuotteita tulossa loppuviikosta ja tulevan viikon aikana JesKian verkkokauppaan myytäväksi. 

Pari tilauskorttiakin tuli tehtyä. Kortteja en oikeastaan muuten teekään kuin vain tilauksesta, mutta koska teen aina useamman vaihtoehdon, jää niitä myyntiikin. Tässä muutama kortti:








Pari tilausta korttien osalta odottaakin tekijäänsä. Niiden kimppuun käydään viikonlopun aikana.

Tällaisissa puuhissa mennyt aika muutaman viikon sisällä. Nyt kun koulu on kesäksi ohi (tuolinhuput vielä tehtävä loppuun), niin pääsee keskittymään omaan bisnekseeen leipätyön ohella. Tulossa on siis uusia tuotteita ja muuta mukvaa. Pysykäähän mukana menossa...


Leppoisaa helatorstaita kaikille!