tiistai 17. helmikuuta 2015

Verkkokauppa

Tässä verkkokauppaa viimeistellään. Näillä näkymin sen pitäisi olla julkinen 1.3.15 alkaen. Toivottavasti aikataulu pitäisi.

Verkkokaupan viimeistelyn ohella olen ehtinyt tehdä kaikkea muutakin. Koulu tietysti vienyt suurimman osan ajastani. Koulussa meillä jo viime postauksessa mainitsemani tyynyprojekti. Eli 4 erilaista tyynyä, jotka ovat sarja, mutta niitä voidaan käyttää yksinkin. Siihen projektiin sain tosiaankin idean unessa ja sen piirsinkin. Suunnitelmani hyväksyttiin ja sitten kangasvarastoon etsimään sopivia kankaita. Niitähän ei sitten löytynyt, joten koko suunnitelma uusiksi. Nyt on kankaan mukaan tehty uudet tasokuvat. Poikkileikkaukset vielä odottavat.

Neljän tyynyn lisäksi aloitamme tuolinhuppuprojektia. Eli 4-8 keittiötuoliin uudet irtohuput. Tuoleihin teemme kaiken alusta alkaen, eli suunnittelemme, kaavoitamme, ompelemme jne... Ei siis mikään pikkuprojekti.

Näiden lisäksi toukokuuhun mennessä pitää suunnitella kaksi muutakin tyynyä ja toteuttaa ne. Tämä on iso koko luokan yhteinen projekti. Eli tyynyjä tulee asiakkaalle vähintään 12. Jokainen meistä siis tekee vähintään 2 tyynyä.

Ja toukokuussa vielä edessä ne ensimmäisien tutkintojen näytöt.

Pellavatyynystä tuli sitten mieleinen... Näitä voisin tehdä vaikka ihan tuotantoon... Saa nähdä tuleeko ne kohta verkkokauppaan ja myyntitapahtumiin.


Valmis laskostyyny

Kouluprojektina meillä oli myös toteuttaa "Värit sisustuksessa"-kansio. Se oli miellyttävä tehtävänanto, vaikkakin todella työllistävä.





Asiakas pyysi minulta HPK:n väreissä olevat korvakorut ja minähän toteutin. Nyt niitä on tulossa toisetkin... Ensimmäiset siis poiki lisätilauksen.



Kaupungissa oli taasen Pimeän kaupan ilta ja me pystytimme Aikun Ihanan kanssa uuden myyntitelttamme Keskustalon sisäpihalle. Kauppa kävi, mutta enemmänkin olisi saanut käydä. Syy taisi olla viileähkössä ilmassa ja isossa kauppakeskuksessa. Se taitaa vielä vetää ihmisiä puoleensa.







Hankkimamme teltta oli kyllä näppärä koota ja purkaa...siihen on olemassa tarvittaessa myös  seinät. Tässä tapauksessa niitä ei voinut laittaa paikoilleen, koska ihmisten piti päästä kulkemaan läpi.

Tilauksiakin satelee mukavasti. Tilauksessa parit tyynyliinat, farkkulaukku, sukat ja korvakorut. Näiden lisäksi pitäisi tehdä muita myyntiartikkeleita kuten pyyhkeitä ja saunaturbaaneita eri tapahtumiin. Saunaturbaanit olen leikannut jo ennen joulua, mutta Joulupuoti vei voimat ja nyt saumurinvaihdon myötä ne ovat jääneet laatikon pohjalle... Eiköhän nekin ole valmiit seuraaviin markkinoihin mihin ajattelin osallistua huhtikuussa.

Lisäksi ilta- ja jäähallipuuhana minulla erilaisia virkkaustöitä... Tällä hetkellä salomonin solmuja ennen junnupelien alkua. Hyvää puuhaa käsille bussimatkoille ja halleihin...



Tällaisia touhuja tällä kertaa... Nyt verkkokaupan kimppuun, jotta valmista tulisi ajoissa...

Mutta sitä ennen kupillinen kahvia... :)