maanantai 30. kesäkuuta 2014

KESÄlomalla

Olen ollut kaksi viikkoa kesälomalla, vaikka ei kyllä kesältä tunnu. Lunta, räntää ja vettä tullut jo ihan tarpeeksi. Piti saada heti loman aluksi matot pestyä ja tehtyä kesäsiivous, mutta se taitaa venyä loppulomaan.
Ilma on saanut olonkin jotenkin harmaaksi ja saamattomaksi. 1.7. eli huomenna on taas keskustalossa kesäbasaari ja sinne piti saada tehtyä jotain uutta. Aluksi ei tullut mistään mitään, mutta sitten taas innostuin...kortteja, koruja ja pöllöjä...Muuten mennään jo olemassa olevalla materiaalilla. Jos sitten 6.9.14 Hyvinkäälle saisi jotain uuttakin aikaiseksi.

Moni on kysellyt, että onko JesKia toiminimi. No ei ole ollut, mutta nyt on. Niin useasti siitä on kyselty ja ajatus on pyörinyt mielessä, että päätin sitten sen toteuttaa. Eli JesKia on ihan virallisesti rekisteröity toiminimi. Tarkoitus olisi laittaa nettikauppa pystyyn jossa olisi myytävänä niin askartelutarvikkeita kuin valmiita tuotteitani. Leipätyötä se ei silti syrjäytä. Sitä tulen edelleenkin tekemään ma-pe 8-16...ellen satu lotossa voittamaan. Suunnitelmista sitten lisää kun ovat lähempänä toteutumista.

Pitihän sitä käyntikorttikin teettää...ihan on minun näköinen.


Sadesäällä olen lueskellut vanhoja käsityö- ja askartelulehtiä, joita sain ystävältäni, joka meinasi heittää ne roskiin...Kullanarvoisia aarteita... Muoti ei ehkä tätä päivää, mutta ideoita ja muokattavuutta kylläkin. Jossain lehdessä oli helmikorujen tekoa ja minähän heti sitten kokeilemaan omalla tyylilläni ja sain aikaiseksikin muutaman korun. Käytin puuvilla- ja hamppunarua ja puuhelmiä.... Kesäisiä ainakin omasta mielestäni.










3D-kortit ovat ne mitä tykkään korteista eniten tehdä. Aikaa vieviä ovat, kun ensin leikkaat kuvat sitten kohotarroilla kokoat ja sen jälkeen sommittelet kortit. Tyylini on edelleen yksinkertainen. Ne todella koristellut eivät ole minun mieleeni, vaikka ovatkin kauniita.
Tässä  aikaansaannoksiani.

























Kokeilin myös pitsin muokkaamista ja siitä sainkin aikaiseksi 3 rintaneulaa... Niitä voi käyttää ihan rintaneulana tai sitten vaikka kesälaukun koristeena.




Pöllöt vaan on ihania ja mukaani Keskustalon kesäbasaariin lähtee muutama uusi...

Tässä uusia huhuilijoita

Tässä uudet sulassa sovussa vanhojen kanssa.

Nälkä kasvaa syödessä ja olen hankkinut paljon kortteiluun liittyvää materiaalia. Meinasi vaan loppua hyllytila kesken. Onneksi vintiltä löytyi vanha cd-hylly, jonka sitten käänsin kyljelleen ja nyt riittää hetkeksi varastotilaa. Lisähyllyjä olen suunnitellut jo tuota tulevaisuuden suunnitelmaakin ajatellen.



Tällaisia ajatuksia ja toteutuksia tällä kertaa...nyt nukkumaan, jotta huomenna jaksaa tehdä kauppaa...toivottavasti kauppa käy. Tervetuloa kuukausimarkkinoille ja kesäbasaariin.
 
 
Kelo toimittaa korutelineen virkaa.
 
 ps) kesälomaa pari viikkoa jäljellä...toivotaan, että aurinkokin vilahtaisi...edes hetkisen...









































maanantai 9. kesäkuuta 2014

Laukkuja laukkuja laukkuja....

Viime tiistaista torstaihin oli sitten markkinabasaari keskustalossa. Ilmat olivat laidasta laitaan. Mutta oli kuulemma mukava olla hommissa. En sitten ehtinyt aikatauluja aikaisemmin päivittää, kun leipätyöt haittasivat harrastuksia. Seuraavan kerran Keskustalossa tapahtuu 1.7. Sinne sitten pitää suunnitella jotain uutta. Onneksi lomaan enää 4 työherätystä.


Viime viikolle sain aikaiseksi laukkuja... Löysin kivan kesälaukkumallin siivotessani askarteluhuonettani ja sitten modifioin laukut hieman enemmän omannäköisikseni. Valitettavasti...tai valitettavasti ja valitettavasti, kukaan ei halunnut ostaa laukkuja...ainakaan silloin. "Jouduin" ottamaan yhden niistä omaan käyttööni. Olinkin vähän toivonut, että yksi ei menisi kaupaksi ja saisin itselleni laukun.

Tässä kaikki 4 tekemääni:


 














Tein myös ensimmäiseen laukkuun sopivan kauppakassin ja kännykotelon.
Siis voi kerätä vaikka koko sarjan...




Lomalle, olen sadepäiville suunnitellut uusia tekeleitä...kauniilla ilmalla en malta olla sisällä. Ehkä sitä tarvitsisi raahata ulos ompelukone ja muut askartelupaskartelutarvikkeet...


Koulutkin ehti tässä loppua. Meillä vietettiin ensimmäistä kevätjuhlaa. Äiti saa olla ylpeä pojastaan, kun hän kävi pokkaamassa stipendin kriteerillä "Hyvä kaveri". Opit menneet perille, kaikkien kaveri voi ja saa sekä pitää olla.
Opettajalle vietiin auringonkukkia ja sitten tein kortin:



Tällaista pientä tällä erää... Nyt kun lomat alkaa, pääsen tekemään enemmänkin käsilläni, koska luominen on minulle lomaa ja rentoutusta. Toivon ehtiväni käymään myös etelänapurissa hankintamatkalla....siellä kun käsityöläisen "karkkikauppa" Karnaluks.

Kaikille lukijoilleni ihanaa kesäkuun alkua!

Nähdään näissä merkeissä pian.