perjantai 25. maaliskuuta 2016

Arvontaa ja kevään suunnittelua

Kevättä rinnoissa...tai ainakin niin luulen. Jonkin asteista pesänrakennusviettiä ilmassa. Siis minulla se tarkoittaa, että ahmin sisustuslehtiä ja haaveilen sisustuksen muuttamisesta. Jotain pientä yleensä teenkin, mutta tänä keväänä taitaa jäädä väliin. No.... ainakin otan pois talviset verhot.

Viimeisin myyntitapahtuma minulla oli Metsäkylän leivintuvan pääsiäismarkkinat. Sinne tuli pakattua mukaan jos jonkinlaista... Tällä kertaa kaikki mahtui autoon ilman ajatusta pakettiautosta.


Pääsiäismarkkinat Metsäkylän navetalla onnistui kohtalaisesti. Ihmisiä liikkui kauniissa aurinkoisessa säässä, mutta hieman oli kukkaronnyörit tiukalla. Varmasti menen sinne uudestaankin. Puitteet olivat mainiot ja myyntikojut aivan ihanat. Vai mitä mieltä olette?!?




Edellisen postauksen huovutetut munat saivat siis ylleen Swarkovskin strasseja, kukkia ja nauhoja Niistä tuli oikein väriterapiamunia.



Aulangon tornikahvilaan tein lisää työessuja ja niiden painamiseen tein tosiaan itse logon ja seulan.


Seuraavat varmat markkinat on toukokuussa 21. päivä Helsingin Kampissa käsityökorttelissa. Sitten olen varannut kesä-heinäkuun vaihteessa paikan Turun käsityömarkkinoilta ja tietenkin kotikaupungin Elomessuille elokuussa. Nämä siis varmat paikat. Muitakin on varmasti tulossa, mutta niistä sitten ilmoittelen, kun jotain tietoa on.

Huhti-toukokuun keskityn kouluun. Tiedossa on kaksi tutkintoa, verhot ja yrittäjyys. Aluksi piti suorittaa kolme, mutta aika tulee vastaan ja on vain todettava, että en ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisin. Sillä myös tuleville markkinoillekin pitäisi saada uutta tuotetta aikaiseksi. Mielessäni onkin yksi sarja, mutta se on vasta kehittelyasteella, niin siitä en enempää tässä vaiheessa paljasta...

Blogissani on kohta ollut 35000 kävijää, niin ajattelin järjestää jonkinasteiset arpajaiset. Minulla on ollut kunnia saada muutamia käsityökirjoja, jotka ajattelin antaa onnellisille voittajille. Voittajia on siis kolme. Minulla on kolme erilaista käsityöhön liittyvää kirjaa jaossa.

Ensimmäinen on neulojalle erilaisia sukkamalleja:


Seuraava kokkaajalle, joka nauttii suklaasta (kukapa siitä ei pitäisi):



Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä Kumihimo-kirja, jossa ohjeet kumihimopunontaan. Itse olen samaisen kirjan avulla opetellut hieman punontaa (muutaman avaimenperän) ja jonain päivänä teen sen avulla vielä koruja...niihin olen erittäin ihastunut.



Eli...miten osallistut arvontaan? Helpolla tavalla...ei tarvitse kuin kommentoida alle minkä kolmesta kirjasta haluaisit, vai haluaisitko kaikki kirjat. Arvon sitten halukkaiden kesken kyseisen kirjan. Kommentoimisaikaa on aina 15.4. asti. Arvonta suoritetaan 16.4. Halutessasi voit jakaa blogipostauksen esimerkiksi omilla facebook-sivuillasi. Onnea kaikille arvontaan.

Nyt rentoudun pääsiäisenviettoon ja toivotankin kaikille lukijoilleni rauhallista pääsiäisenaikaa.





lauantai 5. maaliskuuta 2016

Paljon olen taas ehtinyt

Silti tuntuu siltä, että mitään en muka olisi saanut aikaiseksi. Olen käynyt leipätöissä pari päivää lisää. Tehnyt kirjallisia koulutehtäviä jonkin verran valmiimmaksi. 

Verhokansion kokosin ja totesin, että pari malliverhoa uupuu, joten tiedossa on muutaman pikkuverhon ompelu. Lisäksi niistä poikkarit ja muutamia ideakuvia liitettäväksi kansioon tarvisi puuhastella.


Niin ja kolmen paikan verhosuunnitelmat pitäisi tehdä ja kasata kankaanpainokansio arvosteltavaksi. Kirjallisia koulutöitä siis edessä...ja paljon.

Olen minä muutakin saanut aikaiseksi:

JesKian uudet kotisivut löytyvät täältä. Sieltä löytyy helpoiten linkit tähän blogiin, naamakirjan sivuille ja uuteen verkkokauppaan sekä yhteystiedot ja kartta työhuonepuotiin. 

Viime postauksessa kerroin myös muutamasta asiakastilauksesta. Toiselle asiakkaalle tein useita kymmeniä brodeerattuja pipoja.

Toiselle asiakkaalle minulla oli ilo ja kunnia suunnitella asiakkaan toiveiden mukaiset essut työasusteeksi. Niitä essuja voi mennä sitten keväämmällä ihastelemaan Aulangon tornikahvilaan.
Tässä kuvat Aulangon tornikahvilan facebook-sivuilta heidän luvallaan julkaistuna.



Ja vaikka ette menisi ihastelemaan suunnittelemiani ja tekemiäni essuja, niin menkää nauttimaan Hämeenlinnan yhdestä kauneimmista paikoista. Enkä yhtään epäile, etteikö sieltä saa maistuvaa kahvia ja paakkelsia. 

Jos Aulangon näkötornista ja ympäristöstä haluatte lukea lisää ja katsella jo maisemakuvia edeltävästi, niin niitä löytyy tästä blogista.

Pimeän kaupan illassa kävin pystyttämässä kojuni Kauppakeskus Linnan käytävälle. Väkeä oli paljon liikkeellä, mutta näin yrittäjän kannalta ei ostavaa asiakasta ollut tarpeeksi. Tulihan käytyä ja tuskin viimeistä kertaa. Ihan hauskaa minulla oli. 




Edellisessä postauksessa oli tehtynä katajanappeja...nyt niistä katajanoksista jalostettiin myös korvakoruja.


Tulossa on muutakin katajaista kevään aikana.

Pääsiäismarkkinoille olen tosiaan tehnyt kaikenlaista pientä... Näitä siis tulossa Leivintuvan markkinoille.



Pääsiäismunat viimeistelyä vaille valmiita, niihin tulossa hieman blingblingiä ja muuta koristetta.

Tämmöisiä olen sitten saanut tehtyä viimeaikoina ja nyt hiihtolomalla pidin "lomaa" fyysisestä työstä, mutta ajatus- ja suunnittelutyötä olen sitten tehnyt senkin edestä.

Muuten... Pimeän kaupan jälkeen työhuoneeni oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä, mutta onneksi tavarat löysivät siellä taas paikkansa ja sinne kehtaa asiakkaitakin päästää...

Siis Tervetuloa jos Hatunniemessä päin liikutte ja saa sinne tulla ihan varta vasten. Jos ei muuta niin poiketkaa vaikka vain kahveelle. Minulla harvemmin on kyllä sitä paakkelsia tarjolla, mutta kahvit keitän kyllä mielelläni.

Ensi viikolla olen hyvinkin aktiivisesti työhuoneella. Kevättä ja kesää kohti kun mennään, niin työn määräkin lisääntyy, tuo tammi-helmikuu on yleensä sellaista hiljaisempaa sesonkia, mutta nyt alkaa taas markkinat ja korttelit sekä muut myyntitapahtumat.



 Ihanaa alkanutta maaliskuuta kaikille!