sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Pari prototyyppiä ja opiskelua

Reilu viikko meni edellisestä postauksesta... Pikku hiljaa alkaa kaikki mennä omille uomilleen ja siitä minä pidän. Mielelläni kuitenkin jättäisin leipätyöni, koska ompeleminen ja käsillä tekeminen on vienyt mun sydämeni ja rentoudun kun saan niitä tehdä.

Kotitehtäväni sain tehtyä kunnialla ja siitä kassista tuli tällainen.




Tämä kangas olikin ihanan jouluinen. Jos muuten nämä tuotteet, mitä koulussa teemme kiinnostaa, niin ne tulevat jossain vaiheessa Punaportilla olevaan Taitava-shopiin myytäväksi. Kaikki työt, ovat joko Taitava-shopiin tai sitten tilattuja asiakastöitä, itsellemme emme tehneet muuta kuin ne pussukat, saksipussit ja neulatyynyt.

Tällä viikolla meille tuli työksi tehdä erilaisia pöytäliinoja. Tarkoituksena saada harjoitusta suoraan ompelusta, käänteistä ja vinonauhasta, niin ja unohtaa ei sovi kankaan leikkaamista.
Raakapellavasta meidän piti valmistaa 9 erikokoista liinaa...kolme 50x50cm, kolme 150X50cm ja kolme 200X50cm liinat. Nämä liinat menevät sitten kankaanpainantaan ja sen jälkeen myyntiin.  Lisäksi meillä oli valmista ihanaa poro-kaitaliinaa, jonka leikkasimme sopiviksi pätkiksi ja ribbi-kangasta, mistä ompelimme kaitaliinoja vinonauhareunalla. Saa nähdä mitä tulevana viikkona tehdään...





ps) kotitehtävänä oli tasokuvia ja poikkareita...ei ihan mennyt kaikki niin kuin piti, mutta harjoitus tekee mestarin...tälle viikolle meitä armahdettiin ja etätehtävää ei saatu.

Kotona en sitten ole paljoa saanut aikaiseksi, paitsi pään sisällä. Tai olenhan minä jotain väsännyt, mutta lähinnä kotitöitä. Eli kesävaatteet vinttiin ja talvivaatteet nostin esille. Lisäksi autotalliin tilaa ulkokalusteille ja pientä aivoriiheä sen suhteen, että haaveilen siitä työtiloja itselleni...

Tämän hetkinen työtila sai kasvojenkohotuksen, koska sain ihanalta ystävältäni Aikulta lainaksi saumurin ja se tarvitsi tilaa...No tilaa tarvitsi myös lisääntyneet materiaalit. Toivottavasti saisin niitä kulutettua mahdollisimman pian.

Joka tapauksessa työtilastani tuli siivouksen ja uudelleen järjestelyiden jälkeen tämän näköinen:






Ja niin kuin huomaatte, kuivatan samassa tilassa pyykkiä, joten välillä pakko pitää taukoa, jotta saamme puhtaita vaatteita päällemme.

Tuon saumurin kanssa vietin tänään useamman tunnin kiroillen...pujotin langat ja otin ne pois ja pujotin uudestaan jne. jne....hyvää tikkiä ei vaan tullut ja aina yksi lanka lähti omille teilleen. Meinasin jo luovuttaa, mutta ajattelin, että kerran vielä ja sitten löysinkin sen vian, yksi pieni kohta oli pujottamatta. Nyt tulee kaunista tikkiä ja huomenna kone alkaa laulamaan.

Mitä sitten JesKialle sain sain aikaan oli pari prototyyppiä... Yksinkertainen pehmopupu, joka on neitini mielestä ihana...Omasta mielestäni se tarvitsee muutaman hienosäädön, mutta protohan tämä vasta oli. Ensi yö kertoo, kuinka hyvä se on kainalossa.



Toinen oli neulahuovutuskokeilu pöllöstä ja siitä tuli ainakin minun mielestäni hauska. Huovutusvillaa ja laastareita meni ostoslistalle.
Avaimenperäpöllö


Kortteja en tehnyt kuin yhden ja se meni ihanalle työkaverilleni, joka lähti haistelemaan uusia tuulia...voisin vaikka ottaa mallia hänestä.



Näissä tunnelmissa...ensi viikkoon!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti